Uuden vuoden alku

Voisi kai tännekin jotain päivitellä. Lauma kun on taas lisääntynyt yhdellä ruokittavalla suulla, kun meille tuli Tammenkolon kennelistä jackrussellinterrieri narttu sijoitukseen. Viskiksi nimetty pikkuneiti valloitti paikkansa laumassa ja on kovasti yrittänyt päästä alfa-asemaan, mutta parsonit sen ovat pitäneet hyvin vielä pohjamudissa. Välkky ei hevillä luovu lauman vanhimpana jäsenenä asemastaan, ja pitää pikkuneidin kurissa.

Viralliselta nimeltään Tammenkolon Holly Gong, on hyvin musta voittoinen väritykseltään,eikä häntä tulla luultavasti näkemään näyttelykehissä. Tulevaisuudessa nähdään onko Viskistä kolon kiertäjäksi.

IMG_1833

26.1. olimme vierasjahdissa Kankaanpäässä. Aamu yhdeksältä aloitimme ja viisi tuntia kiersimme saaden saaliiksi neljä supikoiraa. Lopetimme aikaisemmin kuin piti, koska Vilkku tuli niin revittynä luolasta pois.

Tiistaina poikkesin eläinlääkärillä poistattamassa Vilkun oikeasta etujalasta yhden kynnen, kun oli luolassa repeytynyt. Näin ollen koira jäi kuukauden sairaslomalle, ja sai viikon antibioottikuurin hoitamaan tulehduksia jotka olivat nostattaneet koiralle kuumeen (39,2). Vilkku kävi myös puntarilla ja painoa pojalla oli 5,8kg.

IMG_20200126_134128-01

Tavoitteet vuodelle 2019

Pitäisi käydä edellisvuoden tavoitteetkin läpi, mutta listataan nyt uudet tavoitteet kuukauden myöhässä.

Tavoitteet vuodelle 2019 liittyvät oikeastaan vain parsoneihin, koska noh.. kaikki muut on tällä hetkellä lähinnä seurakoiria ja niiden kanssa harrastaminen on mitä on.

Välkky

• luolia luolia luolia – jos saataisiin vähän saalista Välkynkin saalis saldoon.

• yhdet tai kahdet näyttelyt – jos joihinkin pikku näyttelyihin menis ämmän kanssa, kun ei se oikein tykkää koko puuhasta.

• silmätarkit! – joo jos tänä vuonna saatais ne silmät tarkastettua.

Vilkku

• keinoluolille kokeileen heti kun pääsee!

• mahdollisesti Lut-kokeisiin..

• Jos useammat näyttelyt käytäisiin.

• luolia luolia luolia – saalissaldon täyttöä

• silmä-ja polvitarkit.

Myöhästynyt katsaus vuoteen 2018

Alkuvuodesta täytyy sanoa, etten muista oikein mitään merkittävää paitsi Vaasa Kv:n josta Välkky sai ERI SA. Sen jälkeen ei ole Välkky näyttelyissä käynyt, mutta luultavasti ollaan tulevana vuonna Vaasaan taas menossa.

Muutettiin huhtikuun lopulla tähän nykyiseen omakotitaloon ja tänne me jäädään. Toukokuussa sain työpaikan paikallisesta isosta emakkosikalasta ja siellä mä olen edelleen.

Vuoden kohokohta taisi kuitenkin olla Vilkun kotiutuminen. Ja sen jälkeen lauma kasvoi vielä yhdellä karvaturrikalla kun Melu saapui perheeseen, Melu on Väinön ja Mimmin rakkaudenhedelmä.

Vuosi siis sisälsi paljon pentusaastetta ainakin instagramin puolella. Vilkku saapui ehkä vähän yllättäen, koska en ollut asiasta sen pahemmin kenellekkään puhunut. Vaikka tokihan sen jokainen parsonin omistaja tietää, ettet voi ottaa vain yhtä.

Välkky syttyi kauden alussa oikein tosissaan ja sille saatiin ensimmäisten lumien tultua supikoira. Sen jälkeen saaliiksi on jäänyt pari kettua Välkyn töihin. Välkky on ollut aikaisemmin pihalla ravaaja ja häiriintynyt kaivamisesta, mutta selkeästi koira on kasvanut ja “aikuistunut” vuoden sisällä melkoisesti. Hakea se saisi vielä vähän itsepintaisemmin, ja tyhjän pesän tarkastuksessa ei olla edistytty yhtään. Välkyn kanssa pääasia on kuitenkin se että se edes toimii ja on se saanut kuontaloonsa jo kaksi pientä arpea.

Joulukuussa käytiinkin ensimmäisen kerran Messarissa, Vilkku debytoi näyttelyuransa pentunäyttelyissä hyppien ja pomppien kuin vieterisika, mutta sai silti KP:n. Välkynkin olin ilmoittanut sunnuntaille, mutta ikävästi oli tuomarimuutos tullut, joten peruin koska miestuomarit ei ole neidin mieleen.

Vuoden 2019 ensimmäinen päivä alkoi hyvin luolastuksen saralla. Välkky oli soitettu kettua hakeen luolastosta noin klo 12, itse olin töissä joten mies lähti koiran kanssa liikenteeseen. Totta kai luolatutka, lapiot ja rassi oli skodassa sikalan pihassa, joten miehet oli joutunut tunnustellen hakeen koiran haukkua. Pari kertaa olivat kaivaneet muutaman metrin päästä koirasta, mutta loppuviimein oli kettu saatu pinnalle.

Illasta meitä soitettiin taas luolille, Välkky oli kerinnyt lepäämään alta tunnin ja epäilykseni olivat oikein kun koira ilmoitti ettei jaksanut enää kiinnostaa. Hetkisen siinä tuli mietittyä että saako kettu jäädä, mutta lopputuloksena hain Vilkun autosta. Vilkku kiskoi hihnaa koko 200 metrin matkan autolta luolastolle ja kitisi vielä kun luolapantaa asennettiin. Koira irti ja se syöksähti salamana reikään, 2 minuuttia ja kuului kiivas haukku. Katsottiin missä, maata metri päällä ja lapio käteen. Koko toimituksessa meni ehkä 10 minuuttia, ei ole kyllä koskaan ollut vielä kettu noin nopeasti nalli otsassa.

Turhauttava purkautuminen

Viimeinkin jokainen vahinkopentueen pentu on saanut oman kodin. Koko toimenpide oli hermoja raastava kokemus, miksikö? Koska kaikki pennunottajat eivät olleet miellyttäviä käytökseltään, ja vaikeuttivat pentujen kotien löytymistä.

Halpa hinta ilmeisesti oikeuttaa ostajat huonoon käytökseen. Suurin osa pennun kyselijöistä soitti miehelle ja varasi pennun, seuraavana päivänä he soittivat etteivät otakkaan pentua koska olivat tutustuneet rotuihin… Tässä kohtaa mietin, että miksei rotuihin voinut tutustua ennen kuin soitti?

Pentuja myös kyseltiin paljon kerrostalo yksiöihin, joihin sanoin suoraan eitä, sillä minun mielestäni tälläisen koiran paikka ei ole kerrostalossa. Tulipa muutama kysymys myös osamaksu mahdollisuudesta, johon heti vastasin kieltävästi. Ymmärtäisin osamaksun jos puhuttaisiin suurista summista, mutta 300€ pätkiminen pieneksi on mielestäni erittäin turhauttavaa ja kertoo pennun ostajasta paljon.

Eniten jäi harmittamaan pennun ottajat jotka jättivät tulematta, vaikka oli sovitettu tuloaika ja päivä. Varsinkin kun he eivät ilmoittaneet etteivät pääse tulemaan, siinä kohtaa varaus peruuntui heti, emmekä myyneet kenellekkään sellaiselle pentua.

En silti halua mollata kaikkia, oli siellä kahdeksan sellaista pennun ostajaa jotka osasivat käyttäytyä. Sillä kahdeksan pentua lähti uusiin ihaniin koteihin. Kolme pentua jäi tähän hyvin lähelle, ystäville ja tuttaville. Metsästäviin koteihin pentuja lähti 4/9 ja loput seurakoiriksi.

Ja meille jäi Melu ❤

Sydämen tykytyksiä

Tavallista paskempi sunnuntai oli aurinkoinen, kysyin mieheltä lähdettäisiinkö Poriin ostoksille, haettaisiin samalla koiraverkkoa. Mies ei sanonut mitään, joten kysyin mitä hän halusi tehdä, vaikka tiesin jo vastauksen… metsälle tarttis päästä.

Niimpä pakkasimme koirat autoon ja lähdimme matkaan. Ensimmäinen paikka jonne meinattiin oli liian riski koiralle, koska pesämäessä oli taas jotain autotouhuja ja tiet oli piukassa autoa. Niinpä suuntasimme hiukan kauemmaksi, no perillä selvisi ettei tutkan vastaanotinta ollut missään… mies oli taas laskenut sen auton katolle ennen lähtöä, ja eihän hän ollut muistanut sitä ottaa sieltä. Niinpä 500€ arvoinen vastaanotin oli jossain ojanpohjassa ja on vieläkin, koska parin tunnin ajon jälkeenkään emme olleet sitä löytäneet.

Veimme turhautuneen koiran takaisin kotiin ja päätimme yhteistuumin lähteä Välkyn kanssa luolille. Riistakamerassa oli näkynyt supikoiria ja innoissamme lähdimme matkaan. Autolta oli noin 300-400 metriä ensin peltoa ennen metsää ja 10 metrin kohdalla ajattelin että taidamme saada pinnalta supin, kun koira nuuhkutteli jo matkalla siihen malliin. Sitten koira pysähtyi, näytti siltä ettei se olisi halunnut jatkaa matkaa yksin, se hyppäsi ojan yli metsään ja takaisin pellolle. Katsahti aina välillä meihin ja juoksi peltoa vähän edemmäs ja taas takaisin, hyppäsi taas ojan yli ja tällä kertaa jäi metsän puolelle. Siinä samassa näimme miehen kanssa, ojanpenkereestä vähän eteenpäin jonkun suuren ja karvaisen. Eläimellä oli kokoa sen verran ettei se voinut olla ajattelemamme supikoira. Samassa mieheltä lensi lapio kädestä ja hän lähti juoksemaan haulikko kädessä, huusimme molemmat kurkku suorana Välkkyä. Sydän tykytti, pelko kouraisi sisintä kun tajusin mikä tuo eläin oli ja mitä se voisi tehdä pienelle valkoiselle koiralle. Eläin ei voisi olla mikään muu kuin Susi. Mies kohotti haulikon piipun kohti taivasta ja ampui, paukkeen kuullessaan susi lähti juoksemaan poispäin, syvemmälle metsään ja meidän Välkky yritti juosta sen perään. Ja me huusimme koiraa jotta se kääntyisi ja tulisi takaisin. Menimme perässä ja huusimme. Loppuviimein koira löytyi luolien luota, jossa se odotti, mutta emme jääneet tällä kertaa tyhjentämään luolia, vaan palasimme hiljaisina ja järkyttyneitä kotiin.

IMG_20181002_172210_978.jpg

Minä en pelkää sutta, susi on hieno eläin, mutta minä pelkään koirieni puolesta. Tapahtuneen jälkeen olen vain miettinyt, että mitä jos… vaikkei niin saisi koskaan ajatella, niin tälläinen tilanne laittaa ajattelemaan. Uskallanko laskea koiraa ennen lumien tuloa metsään?

IMG_7495-01.jpeg

Jos sitä viimeinkin kerkiäisi muutaman sanasen tännekkin kirjoittamaan, ei varmaan tarvitse kertoa että kiirettä on pitänyt.

Lauman lisäystäkin tapahtui vähän ehkä monille yllätyksenä, eikä pentua odotettu monta vuotta vaan lähinnä kuukausissa aika taisi kulua.

Vilkku on meidän tuleva pienpetojen kauhu, sukutaulussa taitaa komeilla lähinnä metsästyskoirien nimiä ja niin oli tarkoituskin. Kokonimeltään Vilkku on Tammenkolon Vitsin Jippu ja sopii meidän V-klaaniin vallanmainiosti.

IMG_7929-01.jpeg

Pentu uutisia on myös muilla saroilla, kun ilmeni että ajokoiramix Mimmi oli kesäisillä karkausreissuillaan rakastunut tulisesti Väinöön ja siitä rakkaudesta syntyi 11 karvamöllykkää, joista yksi syntyi kuolleena ja toinen menehtyi alle vuorokauden ikäisenä. Henkiin jäi yhteensä 9 pentua, kolme narttua ja kuusi komeaa urosta.

IMG_20181006_174636_631.jpg

Pennut täyttivät tänään 5-viikkoa ja saivat muuttaa päiviksi pihalle tarhaan.

Viime kerrasta on aikaa

Apua, viime kirjoituksesta on kauan aikaa ja sen jälkeen on tapahtunut vaikka ja mitä. Aloitetaan vaikka ensin siitä, että me muutetiin uuteen kotiin. Ollaan nyt kuukausi asuttu tässä uudessa kodissa, ja vaikka täällä on vieläkin (kyllä vieläkin) kaikki ihan mullinmallin, niin kyllä tämä kodilta tuntuu.

Asutaan nykyään siis vuokralla 130 neliön omakotitalossa maalla. Aika iso kämppä kahdelle ihmiselle ja kahdelle koiralle, mutta me nautitaan tästä omasta rauhasta. Koirat nauttii isosta takapihasta ja siitä että talo on ihanan viileä vaikka pihalla olisi lähemmäs +30 lämmintä. Tietysti miinuspuoliakin löytyy kun asutaan lähellä metsää vaikka onkin paljon ns avointa maastoa. Täällä on ihan hirveästi veren imijöitä ja niitä on myös keskellä päivää auringon paisteessa ei vain iltaisin.

IMG_7365.JPG

Siinä se nyt on. Tiiliseinän ikkunat kuuluu keittiöön joka on tämän talon keskipiste. Keittiö on tosi iso, melkein saman kokoinen kuin meidän edellinen asunto oli kokonaisuudessaan. Keittiöstä löytyy kaikki nykyaikaiset pelit ja vehkeet. On tiskikone, kiertoilma-uuni, induktioliesi ja tietysti pakastinkaappi ja jääkaappi. Puisella puolella oleva ikkuna kuuluu yhteen makuuhuoneista, jossa tällä hetkellä on vain pahvilaatikoita ja tavaroita jotka odottaa uudelleen sijoitusta. Yläkerran ikkunalla varustettu huone ei kuulu meidän käyttöön vaan on talon omistajan käytössä (säilytystilana). Se mistä minä tykkään tässä talossa on se, että jokaisessa huoneessa on iso ikkuna joka tuo valoa huoneisiin. Tietysti näin ollen mulla on myös paljon pestäviä ikkunoita.

Voisin tehdä oman juttunsa pelkästään talosta, mutta mennään nyt muihin asioihin. Toinen superijuttu on se että mä sain työpaikan! Oon nyt ollut kolme viikkoa töissä isossa emakkosikalassa täällä Honkajoella. Ja sitten päästää siihen että oon tällä hetkellä saikulla.. Eilen keskiviikkona oli vierotuspäivä ja työt alkoi jo kuudelta aamulla (normaalisti seitsemältä). Ensin emakot siirettään porsitusosastolta siemennys osastolle ja sen jälkeen porsaat siirretään välikasvatus osastolle jossa ne asuu siihen asti kunnes ne myydään muihin sikaloihin kasvamaan lihasioiksi. Päästettiin siinä sitten emakoita pois häkeistä ja osa niistä lähtikin hyppien ja juosten käytävää pitkin kohti sikalan toista päätä. Suurin osa emakoista oli jo viety siemennys osastolle ja lähdin levyn kanssa viemään muutamaa emakkoa pitkin käyävää, kunnes vastaan tuli iso emakko joka ei halunnut mennä meno suuntaan vaan tulosuuntaan. Muutaman minuutin ajan tappelin kaverin kanssa, kunnes päätin että antaa olla että siirryn pois sen tieltä. En kuitenkaan kerennyt siirtymään kun emakko jo lykkäsi päänsä levyn päälle, jolloin levyn alareuna painautui jalkani päälle niin että olin “ansassa” enkä päässytkään nopeasti alta pois. Ja sitten se tapahtui, sekunnissa olin jo kaatunut ja emakko juoksi ylitseni. Eikä siinä vielä mitään jos olisinkin vain kaatunut, mutta kaaduin sen verran vauhdilla että löin pääni ensin seinään ja siitä se kolahti vielä lattiaan. Pysyin tajuissani vaikka päähän sattui niin paljon että kyyneleet valuivat pitkin poskia. Ei muuta kun soitto miehelle ja matka kohti päivystystä. Lievä aivotärhdys tuli ja lääkäri antoi keskiviikon ja torstain saikkua. Pomo oli pyytänyt, että soitan heti hänelle kun asia selviää ja hän antoi minulle vielä perjantainkin vapaata ja ihmetteli ettei lääkäri ollut antanut loppuviikkoa vapaata kun kyseessä on hyvin fyysinen työ.

Mutta tosiaan oon kyllä viihtynyt töissä, hyvä työporukka on kaiken A ja O. Vaikka työ onkin hyvin fyysistä ja raskasta, siinä tarvitaan hyvää kuntoa ja oikeasti possujen kanssa tarvitaan myös huumorintajua. Siinä kohtaa ei sovi suuttua, kun hyppäät porsaskarsinaan ja ne kaikki yli 10 kiloiset possut hyökkää töpselineniensä kanssa sun kimppuun ja puree sun jalkoja ja repii haalareita.

IMG_6649

Teemun veljen perheeseen syntyi dreeveripentue tuossa pääsiäisen? tienoilla. 3 narttua ja 1 uros, joista kaikki oli syntyessään puna-valkoisia. Pentujen kasvaessa kaksi tytöistä muuttivat kuitenkin väritystään samanlaiseksi kuin emänsä eli kolmiväriseksi, joka oli tosi hassua koska 4-viikkoiseksi asti ne kaikki olivat selvästi puna-valkoisia. Yläällä kuvassa on appiukon valitsema ja omistama narttupentu Essi, joka saattaa blogissa pyörähtää aina välillä. Essi oli aluksi pentueen arin ja pelkäsi nopeita liikkeitä, nyt kun se on kohta viikon asunut anoppilassa on siitä tullut tosi rohkea. Välkkykin on siihen jo tutustunut, aluksi Välkky ei tykännyt pennusta yhtään ja heti Essin lähestyessä se nosti karvat pystyyn ja murisi. Pikku hiljaa joka päivä pienissä pätkissä totutettiin Välkkyä Essiin ja nykyään Välkky voi jopa leikkiä pihalla pennun kanssa. Sisätiloissa Välkky haluaa kuitenkin olla omassa rauhassa, eikä oikein siedä pentua lähellään.  Mutta ehkä pikkuhiljaa Välkky hyväksyy Essin kokonaan.

Muutetaanko me taas?

Tervehdys täältä pahvilaatikoiden keskeltä, paljon ei ole aikaa rupetella mutta jos vähän päivitetään meidän tilannetta. Jonkun mielessä saattaa käydä kysymys, miksi pahvilaatikoita? Eihän siitä nyt montaa kuukautta ole kun me muutettiin tähän nykyiseen asuntoon. Tosiaan ei ole kuin muutama hassu kuukausi siitä, mutta meillä on tiedossa taas muutto. Tämä nykyinen asunto on ns. työsuhde asunto ja koska mies vaihtaa työpaikkaa, joudumme taas muuttamaan. Se mihin muutamme on vielä hiukan auki… Tiedossa olisi yksi omakotitalo tästä omalta kylältä, mutta se saadaanko me sitä on vielä pikkuisen auki. Tämä epätietoisuus asiasta raastaa aivojani, koska pakko olisi joku paikka löytää, eikä voi tuudittautua siihenkään että saadaan se omakotitalo, koska mitä jos ei saadakkaan…mihin me sitten mennään?Koko muutto homma on niin stressaavaa, aivan kuin ei olisi muutenkin jo stressattavaa kaikesta.

No mitä tekee Välkky? Välkky “juoksee”, eli aloitti tuossa 17.4 kolmannet juoksunsa, ensimmäiset juoksut tälle vuodelle. Juoksuväli oli tuommoinen 5 kuukautta. Toivottavasti neljässä viikossa loppuisivat, niin päästäisiin Tampereen kansainvälisiin näyttelyihin. Joo tiedän että juoksuisen koiran saa viedä näyttelyyn, se kuinka mukavaa sellainen sitten on, on ihan toinen asia.

 

Vaasa KV 2018

Jee, nyt se on ohi! Siis se ensimmäinen kerta kirjoittaneelle kehässä, eihän seuraava kerta enää ole niin paha kun on kokemusta jo ainakin yhdestä kehästä.

Tosiaan Välkky (Karvahaalarin Black Witch) Vaasa KV:ssa NUOERI NUK2 SA. Arvostelu oli: Good size and proportions. Enough strong, good head. Enough long neck. Straight back. Deep chest. Good movement. Ja tuomarina toimi Dorota Witkowska.

Välkky otti näyttelyt hyvin lungisti, ja makasi rauhallisena häkissä odottelemassa omaa vuoroaan. Kehässä se oli yhtä hämillään ja pihalla kuin handlerikin ja omalta osaltani meni vähän soheltamiseksi, vaikka koira esiintyikin edukseen. Se mikä mua eniten jännitti koko näyttelyssä oli Välkyn reagoiminen tuomarin käsittelyyn, mutta mitä vielä koira ei puhahtanutkaan tuomariin ja antoi kopeloida hyvin kaikki paikat.

Seuraavat näyttelyt olisikin sitten 6.5 Tampere KV, johon Välkyn oon ilmoittanut. Nämä kolme viikkoa sitten harjoitellaan itsenäisesti sekä käydään hallilla ainakin kerran treenaamassa.

Kevät koputtaa ovelle

IMG_0362.jpg

Talvi on pian taputeltuna ja kevät odottaa jo tuloaan, vaikka viime yönä taisi taas sataa hiukan lunta. Ei meitä silti lumi haittaa, olen tänä talvena innostunut metsästyksestä niin paljon, että toivoisin ettei talvi loppuisi ollenkaan. Toisaalta jos talvi ei loppuisi, emme pääsisi Välkyn kanssa syksyllä sorsametsälle, josta on muodostunut Välkylle se the juttu. Josko tänä vuonna Välkylle olisi jo sen verran tullut järkeä päähän, että se malttaisi odottaa sorsia paikallaan ja vielä ihan hiljaa. Tuo paikallaan oleminen on parsonille kyllä todella vaikeaa, kun tassuja polttelisi jo sorsat nähtyään juosta niitä vastaan. No lisään harjoittelemista vain niin kyllä siitä saadaan seisojan tilalle hyvä sorsakoira. No kyllä meidän saksanseisojakin varmasti pääsee vielä metsälle, Hemppalla on kuitenkin jo 8-vuotta mittarissa eikä se ole enää niin vetreä kuin nuorempi koira.

IMG_0747.jpg

Meidän oli tarkoitus 17.3 mennä Jämijärvellä pidettäviin näyttelyihin, mutta minulla taisi olla liian paljon ajateltavaa silloin ilmoittautumis ajankohtana, että en muistanut kun vasta päivän liian myöhässä ilmoittaa… Harmitti niin vietävästi, että ilmoitin koiran heti Vaasa kv:seen ja Tampereen Kv:seen sunnutaille. Ja jottei menisi tuo 17.-18.3 päivät hukkaan, päätin lyhyellä aikavälillä ilmoittautua myös Satakunnan kennelpiirin järjestämään Kasvattajan peruskurssille. Tarkoitus kun olisi ruveta kasvattamaan ainakin kahta eri rotua, tai sellainen olisi toimintasuunnitelma tulevaisuudelle, sitä onnistuuko se en voi sanoa varmuudella. Täytyy sitä kuitenkin jotakin tulevaisuuden suunnitelmia olla, jotta tässä olisi jotain järkeä.

IMG_0422

Perjantaina 2.3 lähdettiin Välkyn kanssa tarkastaan yhtä luolastoa, jonne pitää ensin kävellä kilometri metsätietä pitkin ja sitten vielä toinen kilometri metsässä joen viertä pitkin. Oli kaunis aurinkoinen ja aika lämminkin keväinen sää, juurikun olimme saapumassa luolastolle näimme pengereellä auringon paisteessa istuvan supikoiran. Minulla oli koira kiinni flexissä joten irrotin sen mahdollisimman nopeasti, ensin kun olimme kaikki kolme selvinneet hämmästyksestä. Täällä päin ei ole supikoiria näkynyt koko talvena, vähäisiä jälkiä joskus jotka nekin on arvuuteltu olevan supikoiran, mutta varmuutta asiaan ei ole koskaan ollut. Välkylle tämä oli ihan ensimmäinen kerta, jos ei lasketa kesällä näkemäänsä poikuetta mökillä. Supikoira lähti raahautumaan joelle päin ja Välkky lähti haukkuen perässä. Ihmettelin supikoiran tyyliä vetää peräpäätään perässään, mutta vaikka sillä oli käytössä vain kaksi jalkaa se eteni aika nopeasti.  Sillä välin kun minä soitin ukolle, koira ja supi olivat jo ylittäneet joen jään ja olivat vastarannalla ojassa. Välkky teki aivan loistavaa työtä ja sai supikoiran pysähtymään ojalle ja piti sen haukulla paikallaan. Sain puhelun lopetttua ja astui varovaisesti joen jäälle, jää näytti hiukan siltä ettei se tulisi kestämään omaa painoani, mutta pääsin kuin pääsinkin toiselle puolellle jokea. Tässä kohtaa Välkky rupesi vetämään kierroksia ja hyökkimään supikoiran kimppuun, se tiesi heti mitä sen piti tehdä. Supikoirakin ilmeisesti tiesi mitä siinä kohtaa pitää tehdä kun on alakynnessä ja veti itsensä veltoksi ja elottomaksi. Tämä ei saanut silti terriä luovuttamaan vaan se otti kunnon otteen supista ja rupesi raahaamaan sitä takaisin toiselle puolelle. Tässä kohtaa uskalsin käsipelillä kokeilla supin takajalkoja ja toinen takajalka oli poikki, mutta myös toinen jalka oli täysin veltto vaikka siinä ei murtumia tuntunut.

Loppuviimein sain supilta hengen pois ja terri oli intoa piukassa ja supin nahka sai kovaa kyytiä. Pienen tutkailu jälkeen selvisi että kyseessä oli edellisvuoden uros poikanen joka oli erittäin hyvässä karvassa. Vasta rannan jälkien perusteella se oli tullut samaisena päivänä luolasta. Välkky ei ollut kiinnostunut luolasta, vaikka kävi haistamassa reijällä. Supi päätyi tuttavalle nyljettäväksi, jolle olemme talven aikana vieneet yhden näädänkin. Kävimme seuraavana päivänä tarkistamassa luolan uudestaan, mutta sieltä ei löytynyt mitään. Kuulimme myös että siinä luolaston lähettyvillä olevalla tiellä oli alkuviikosta yksi toinen mies ajanut supikoiran yli ja ottanut sen talteen. Olisiko siis se ollut meidän supikoiramme kaveri ja olisiko meidäkin supimme jäänyt auton alle ja takapää olisi näin halvaantunut. Kuka tietää, mutta olen onnellinen siitä että Välkky sai viimeinkin sitä kaipaamaamme kokemusta.

IMG_0854